Lemmenjoki-koru Kultaseppä Aarne
        Alhonen
Lemmenjoki-koru Kultaseppä Aarne
        Alhonen

KULTAHIPUSTA KORUKSI


Olen valmistanut vuodesta 1976 alkaen noin 50 000 korua Lemmenjoen kultahipuista. Parhaimmillaan hippu on luonnon muovaama pienoisveistos, taideteos. Siksi se on syytä säilyttää korussakin mahdollisimman muokkaamattomana.

Erään teorian mukaan Lemmenjoen kultahiput ovat kiteytyneet kvartsikallion rakoihin noin kaksi miljardia vuotta sitten. Vanhimmat hipun pintarakenteessa nähtävät kolot ovat tuolta ajalta. Kallioiden rapautuessa on kultahippu liikkunut ja joutunut erilaisten luonnontapahtumien takomaksi, valssaamaksi, hiomaksi ja kiillottamaksi. Lopuksi hippu on saanut pintaansa mikrokiteisen hienokultauksen.

Lemmenjoen kultahiput ovat muodoltaan ja pintarakenteeltaan suuresti vaihtelevia. Kulumattomat hiput muistuttavat revittyä vaahtomuovia, jääkausien kuljetuksessa ja muussa kulutuksessa pyöristyneet taas ovat muodoltaan kuin rantakiviä. Kaikkia välimuotoja tavataan. Hippu voi olla myös lankamainen tai litteä kuin paperinpala.

Joskus kuulee väitettävän, että korujeni hippuja on sulatettu, taottu tai muuten muotoiltu. Näin voimakkaita toimenpiteitä hipuille ei ole syytä tehdä, mutta vähäiset muutostyöt ovat välttämättömiä. Juotosten on kestettävä ja hipun on oltava kullankeltainen eikä savenruskea tai peräti mustan rautaoksidikuoren peittämä.

Aivan aluksi hippu on syytä kuumentaa yli punahehkurajan jännitysten purkamiseksi ja kaasu- tai lyijysulkeumien paljastamiseksi. Keraamiset mineraalijäämät on liuotettava pois hapolla. Hipun himmeä hohto on palautettava kaliumsyanidi-vetyperoksidikäsittelyllä. Juotoskohdat on viilattava tai jyrsittävä puhtaaksi.

Valtaosa hipuista on sopivasti pyöristyneitä, mutta joskus harvoin on hipussa teräviä särmiä, joita on varovasti hiottava, että hippu korukäytössä ei tartu vaatteisiin tai naarmuta ihoa. Esimerkiksi kultahippukorvanapin taustaa on syytä varovasti tasoitella korun istuvuuden parantamiseksi.

Hämmästyttävän usein on koruhipussa valmiina oikea ja nurja puoli. Oikealla puolella on korkokuvamaisia muotoja, kääntöpuoli on sileämpi. Hippu on ilmeisesti levännyt hiekkavuoteellaan vuosituhansia samassa asennossa ja kulutus on ollut tuntuvampaa virtaavan veden puolella.

Vaikka hippukorujen tekeminen on jo vuosikymmeniä ollut leipätyötä, voi silti vieläkin toisinaan hämmästellä sitä hartautta ja kunnioituksen tunnetta, joka valtaa mielen kun pitää kädessään kaksi miljardia vuotta vanhaa luonnon mestariteosta, aitoa Lemmenjoen kultahippua. Ei siitä halua poistaa mitään eikä siihen halua lisätä mitään, mikä ei korukäytön kannalta ole tarpeellista.

Aika ei pysähdy. Kultahippu on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia vuosimiljoonien saatossa. Muutokset kultasepän käsissä ovat sittenkin aika vähäisiä. Kuluminen jatkuu. Käytössä koru kiillottuu, naarmuuntuu ja vuosituhansien kuluessa hajoaa pölyksi joka laskeutuu maahan. Se on kuitenkin kultapölyä, joka suotuisissa olosuhteissa kiteytyy jälleen hipuiksi. Ikuinen kierto jatkuu.







"... ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu..."










Risto Mäläskän "Roope"-hippu 87 g









Rhododendron Lapponicum (Lapin alppiruusu)














19,3 g hippu Lemmenjoen Kaarreojalta


Kultakukkia (Luoston ametisteja)




"Kultakukkia" ja "Rotkon aarre"








Rotkon aarteita ja kultakukkia


"Petite fleur" — "Tunturin pieni kukkanen vain"








"Antaa kaikkien kukkien kukkia"




Kultakukkia


Raumalan kämppä, kesäkuu 1981



Raumalan kämppä, elokuu 2012






JÄÄHYVÄISET LEMMENJOEN KULLALLE JA JALOKIVILLE

Inarin Lapissa on kaivettu kultaa 150 vuotta. Elinkeino on yhtä vanha kuin tokkapaimennukseen perustuva porotalous, joka nykyisellään on koneellistettua, luontoa kuluttavaa, raskaasti tappiollista ja monin tavoin verovaroilla tuettua.

Valtaosa Lapin huuhdontakullasta kaivetaan Lemmenjoelta. Siellä elää ja työskentelee jättiläismäisen kansallispuiston saartamana Euroopan Unionin pienin ja uhanalaisin ammattikunta alueella, jonka pinta-ala on 1.5 promillea kansallispuiston alueesta.

Kun Lemmenjoen kansallispuisto laajennettiin 1971 yli kulta-alueen, säädettiin perustamislaissa, että tulevilla säädöksillä ei saa estää kullankaivajien toimintaa. Ammattikullankaivajat toimivat kaivospiireissä, jotka Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut perustuslain suojaa nauttiviksi pysyviksi varallisuusoikeuksiksi.

Matti Vanhasen hallituksen tarmokas elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen saa kyseenalaisen kunnian Lemmenjoen vaiherikkaan kullankaivuuelinkeinon hävittämisestä. Kaivoslain valmistelussa Pekkarisen ja Anni Sinnemäen kesken sovittiin, että uudella kaivoslailla ei estetä ylikansallisten kaivosjättien toimintaa Suomessa. Hyvitykseksi vihreälle aatteelle uhrataan pienistä pienimmät, Lemmenjoen kullankaivajat, jotka rikastavat kultaa luomumenetelmin, vedellä huuhtomalla.

Kimmo Sasin johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta sivuutti kiusallisen laillisuusnäkökulman valikoidulla kuulemisella: kaivospiirien lakkauttamisasiassa kuultiin Saamelaiskäräjiä edustavaa poromiestä, mutta ei kaivosoikeuksien haltijoita. Niinpä kullankaivuun katsottiin haittaavan siinä määrin saamelaisten kieltä ja kulttuuria, että toiminta on kiellettävä.

Kullankaivuu on alkutuotantoa. Elinkeinon hävittäminen näivettää muitakin aloja: korunvalmistusta ja kauppaa, matkailuelinkeinoa, kone- ja laitekauppaa. Yksistään Lemmenjoki-koruja on myyty Inarin kunnassa vuosikymmenten saatossa yhteensä miljoonilla euroilla. Suomen valtio ja Inarin kunta ovat saaneet verotuloa elinkeinonharjoittajalta, jonka toimintaa julkinen valta ei ole millään tavalla tukenut, vaan päinvastoin monin tavoin vaikeuttanut.